 |
| Khao San Roadin valot. |
Taakse jäänyt Vietnam oli erittäin aisteja kihelmöivä kokemus, jonka jälkeen jopa Bangkok tuntui rentouttavan rauhalliselta ja organisoidulta kaupungilta. Tosin neonvalojen värittämässä backpacker-ghetossa Khao San Roadilla oli oleminen korostetun helppoa - siellä satunnainen thaimaalainen tunsi itsensä yhtä ulkopuoliseksi kuin muslimi Alkossa. Silti lähes 2 kuukauden reissaamisen jälkeen kaihoisa koti-ikävä yrittää toisinaan luimistella pinnalle. Vaikka päivittäiset uudet kuviot ja ongelmat pitävätkin keskittymisen tiukasti edessä olevassa tiessä, niin toisinaan kaipaa kotimaan tuttuja kuvioita. Ehkäpä uutta ahmiessa vain tarvitsee mielessään välillä kiintopisteen, johon kokemuksien erilaisuutta voi peilata. Ensimmäiset oireet ilmenivät joulun ympärillä, jonka vietin hyvässä suomalaisseurassa tonttulakkipäisenä Suomen aurinkoisessa siirtomaassa Phuketissa.
 |
| Lämmintä joulutunnelmaa Saran, Karrin ja Lauran seurassa. |
Tämä alue on otettu (yhdessä ruotsalaisten kanssa) haltuun miekkoihin tai kilpiin koskematta, ovelasti paikalliseen väestöön soluttautumalla. Mahdollisesti ensimmäinen valkealle hiekalle astunut svenssoni ihastui alueen maisemiin, ihanteelliseen ilmastoon, ystävälliseen paikallisväestöön ja maistuvaan ruokaan niin väkevästi, että kutsui paikalle myös ystäviään ja sukulaisiaan. Pysäyttämätön pallo lähti liikkeelle thaimaalaisten huomatessa vierailijoiden kruunuja pursuavat lompakot. Alkoi symbioosi, jossa paikalliset alkoivat omaksua pohjoismaalaisten tapoja tarkoituksenaan tehdä vierailijoiden olo kotoisaksi. Ja mitä ilmeisimmin onnistuivat siinä liiankin hyvin. Seuraavina vuosina ruotsalaisia vyöryi rannoille tsunamin lailla ja siinä samalla suomalaisetkin seurasivat sisukkaasti naapurien siivellä. Emmekä tietenkään halunneet olla hurreja huonompia, vaan aloimme opettaa oudoille aina hymyileville thaimaalaisille pakkosuomea - ainakin jokaista kadunkulmaa miehittäville räätäleille, joista kaikki tuntuivat jatkuvasti vierailevan Fennoskandiassa ja puhuivat vähintäänkin välttävää suomea. Siirtomaavalloituksen tuloksia näkyy alla olevissa kuvissa.
Oheinen ympäristö tahriinnuttaa reppureissarin mainetta pahemman kerran, mutta hullunkurisen kiehtovan Vietnamin jälkeen oli leppoisaa nauttia helposta elämästä hiekkarannalla suomalaisten ystävien seurassa. Ja tästä saa hyvin kontrastia tuleviin seikkailuihin, turistoitumisen pohjakosketus on nyt saavutettu.
Vaan tarkoituksena oli kirjoittaa koti-ikävästä. On mielenkiintoista, kuinka arkiset jokapäiväiset kontaktit vaimenevat, kun on pidempään poissa. Kuitenkin ensimmäinen ja tärkein kaipuun lähde on Suomeen jätetyt ihmiset. Silti käytännössä yhteyksiä on pidetty varsin harvan läheisenkään ystävän kanssa, vaikka nykytekniikalla se olisi helppoa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tämä ei ole piikittelyä ketään kohtaan, sillä itse syyllistyn aivan samaan. Vaikka koti-ikävää voisi lieventää tuttujen kanssa fesessä chattailemalla, sitä tulee tehtyä aika vähän. Piti oikein pysähtyä miettimään miksi.
Tietyllä tavalla kotimaasta kaipaa helppoutta, tuttuja arkirutiineja ja helppoa elämää. Toisaalta matkalle on lähdetty nimenomaan näytä välttämään. Omia sosiaalisia ympyröitään kaipaa, mutta niiden tilalle tulee matkan varrella tavatut hauskat samanhenkiset reissariporukat ympäri maailmaa. Sellaisia persoonia, joita ei normaalissa elämässään helposti tapaisi. Hetkellisesti nämä satunaiset tuttavuudet ovat kuin parhaita ystäviä. Koko reissaamisen ydin onkin luoda itselleen hetkeksi erilainen elämä. Samalla tavoin oma Suomeen jättämäni tyhjiö täyttyy muiden ihmisten sosiaalisuudella, jolloin oma puuttumiseni on vähemmän merkittävää. Mielenkiintoista onkin nähdä, mitä tapahtuu paluun joskus keväällä koittaessa. Valtaanko takaisin paikkani vanhoissa ympyröissä vai onko jonnekin muodostunut uusi tyhjiö, jonka saavun omalla läsnäolollani luontevasti täyttämään?
 |
| Satunnaisia yhdenyöntuttavuuksia: Brent (UK), Sebastian (Chile) ja Andy(UK). |
