lauantai 26. helmikuuta 2011

Mukavuudet ovat mukavia (Wellington, 26.2.2011)


Vietnamilainen vessa.
Seitsemän tunnin lento Manilasta Sydney’in ylitti muutaman aikavyöhykkeen lisäksi näkymättömän, vaikkakin konkreettisen kynnyksen. Vajaan kolmen kuukauden matkailu Aasiassa oli kiehtovaa ja avartavaa, mutta siirtyminen länsimaiselle mukavuusalueelle tuntui kuin kotiinpaluulta. Kovanahkaisten reppureissareiden kirjoittamaton mantra vaikuttaisi olevan kurjuuden maksimointi, joten taidan polttaa uskottavuuteni travellerina myöntäessäni nauttivani mukavuuksista. Mutta jos tämä on hinta aina tasaisella paineella kastelevasta lämpimästä suihkusta ja ymmärrettävästi järjestäytyneestä joukkoliikenteestä, niin menköön. Toisaalta reissaamisessa nauttii todistaessaan selviävänsä haastavimmissakin olosuhteissa, oppiessaan itsestään uusia piirteitä ja kasvattaessaan itseluottamustaan.
 
Sydney on varsin mukava (vaikkakin törkeän kallis) paikka ihmisen olla ja elää. Kuitenkin ihmiset ja yhteiskunta ovat täällä paljon etäisempiä kuin Aasiassa. Kaikkien elämä vaikuttaa niin kiireiseltä, ettei siinä ole tilaa muille kuin läheisimmille ihmisille. 

Kontrasti elintasojen välillä korostaa myös muita kulttuurieroja. Yleisesti varakkaammassa valtiossa kokee olonsa turvalliseksi, vaikka toki täälläkin on rikollisuutta, myrkyllisiä hämähäkkejä ja luonnonmullistuksia. Ehkä Aasiassa keskimäärin jokainen kadunmies yritti kekseliäisyydellään ansaita muutaman ylimääräisen dollarin, mutta peruselintason turvaavassa yhteiskunnassa samanlaista tarvetta ei ole. Varallisuuden luoma mahdollisuus olla rehellinen ei silti muuta ihmisluontoa. Puhtaimmillaan sen näkee lasten käyttäytymisestä. Oli kyseessä sitten vietnamilaisen vuoristokylän tenava tai Sydney’ssä asuvan suomalaisperheen taapero, niin heidän maailmankatsomuksensa on hyvin samanlainen. Ensin kiinnostavat kuralätäköt ja muurahaiset, hieman myöhemmin leikitään hippaa ja heitellään kivillä liikennemerkkejä. Kulttuuri muokkaa vähitellen käyttäytymistä ympäröivän kulttuurin asettamaan muottiin.

 
Henkistä ja rahallista tukea.
Varakkuudesta riippumatta kaikki ihmiset ovat mitättömän pieniä luonnonvoimien edessä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen Uudessa Seelannissa joutunut näin lähelle kollektiivista surua ja siitä selviämistä, kun vaihtoehtoa ei ole. Ensijärkytyksen jälkeen kaikki jatkavat elämäänsä normaalisti, vaikka ehkä lasin pinnan värähtelyä kahvilassa tuijotetaankin aiempaa epäluuloisemmin. Vaikka yleisesti länsimaalaiset ovat köyhien Aasian maiden asukkaita itsekkäämpiä, niin tuskin mikään yhdistää kansakuntaa väkevämmin kuin yhteinen tragedia, tukea maanjäristyksen kerätään kaikkialla.



Tietysti varakkaammalla valtiolla on aivan erilaiset resurssit kohdata tällaisia katastrofeja. Pelastusjoukkoja saadaan paikalle nopeasti, kodittomaksi jääneet siirretään asumaan muihin kaupunkeihin, tiedotus kaikista järjestelyistä toimii tehokkaasti. Lähes jokaisella kiiwillä tuntuu olevan ystäviä tai sukulaisia, joiden elämän järistys on ravistanut pois raiteiltaan. Tähän on vaikea samaistua, vaikka itse olinkin vain muutaman päivän päässä tuhoutuneeseen kaupunkiin matkustamisesta, kun omakohtaisesti suurin haitta oli paluulennon siirtäminen toiseen kaupunkiin ja siitä seurannut muutaman sadan dollarin kustannus. Pienestä maaperän heilahtelusta huolimatta matka jatkuu huomenna eteläsaarelle, sillä tämän kauemmaksi en fyysisesti ennen avaruusmatkailun yleistymistä pääse Suomessa vietettävistä Tuksun hääjuhlista.

Kuvassa Christchurchin CTV-building ennen ja jälkeen.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Mannertenvälistä rakkautta, osa 2 (Manila, 10.2.2011)


Väkevimpänä muistona tältäkin Filippiinien vierailulta jää mieleen ihmiset. Se oli myös tärkein syy palata vuoden tauon jälkeen tapojeni vastaisesti samaan kohteeseen eli Alona Beachille. Näiden aidosti iloisten ja sosiaalisten ihmisten seurassa tuntee itsensä aina tervetulleeksi ja ystävyyssuhteet syntyvät kuin itsestään. Viiden viikon matkailu synnyttikin facebookiini uuden ryhmän ”filippiinot” ja blogipäivitysten kieli muuttui pääsääntöisesti englanniksi.  

Suzette, Gary, Lovely ja mä.

Pääsin konkreettisesti kokemaan paikallisen vieraanvaraisuuden tuoreen paikallisen ystäväni Garyn kautta, hänen viedessä meidät kotikyläänsä Mabinay’hin syvälle Negroksen vuoristoon juhlimaan jonkin pyhimyksen synttäreitä. Fiestan perinteiden mukaan ovet olivat avoinna kaikille. Koko kylä valmistautui etukäteen kokkailemalla monenlaisia herkkuja ja sitten juhlissa sai kuka tahansa kävellä vieraisiin koteihin nautiskelemaan näistä antimista. Eivätkä vain paikalliset. Myös paikalle eksyneet turistit tai muut tuntemattomat otettiin avosylin kaikkialla vastaan. Vastaavanlainen, joskin täysin erilainen, kokemus oli osallistua hulppeisiin luksustalossa järjestettyihin 20v synttäribileisiin Manilassa. Luonnollisesti sain tänne kutsun, sillä olinhan sankarin siskon kaverin kaveri. Nautin tyytyväisenä ilmaisesta buffasta ja avoimesta baarista. 

Vieraina Garyn sedän talossa Mabinay'ssa.

Luonnollisesti maan vetovoimaa vain lisäävät nämä iloiset, eläväiset ja sirot filippiinat. Varsinkin pienemmissä kaupungeissa liikkuminen kohottaa hetkellisesti itsetuntoa vaarallisiin lukemiin, kun saa hetken kokea rokkitähtenä olemista. Naisilta saatu huomio hivelee itsetuntoa ja onhan se kieltämättä mukavaa, kun naiset pitävät Brad Pitt’in näköisenä (kahdesti) ja on keskimäärin 10cm kaikkia muita pidempi. Tietysti oletetulla varakkuudella on oma osansa vetovoimaan, mutta niin on myös eksoottisella ulkomuodolla. No jalat palaavat taas tukevasti asfalttiin heti koneeni laskeutuessa Australiaan... 

Tämä samainen vetovoima aiheuttaa myös seksiturismiksi kutsutun ilmiön, joka usein konkretisoituu biitseillä ylipainoisena vanhana valkoihoisena miehenä ja kauniina 30-vuotta nuorempana paikallisena tyttönä. Asia ei kuitenkaan ole aina aivan näin mustavalkoinen. Varsinaiset huorat päivystävät suurissa kaupungeissa siihen osoitetulla alueella, kun nämä naiset puolestaan ovat normaaleja tytönhupakoita, joilla on kevyesti vääristynyt arvomaailma. Löytyyhän vastaavia rahan perässä juoksevia naisia länsimaistakin, täällä vain kontrasti on suurempi. Monet paikalliset tytöt sanovat suoraan haluavansa ainoastaan länsimaalaisia poikaystäviä, joten ei voida suoranaisesta hyväksikäytöstäkään puhua. Tai jos puhutaan, niin kuka hyväksikäyttää ketä? Kyseessä on lähinnä kieroutunut symbioosi, jossa vanha mies saa itselleen suhteettoman nuoren ja kauniin naisen, joka puolestaan pystyy nostamaan elintasoaan huomattavasti. Win-win. Toisaalta olen tavannut täällä myös useita aidosti onnellisina eläviä mannertenvälisiä pariskuntia, joten kyllä rakkaus voi olla aitoakin. Varsinkin, kun aina pariskunnilla ei edes ikäeroa juurikaan ole. Näiden pariskuntien muuttavat useimmiten Filippiineille, sillä länsimaissa heidän suhteensa henkisesti tuomittaisiin. Täällä se on osa normaalia elämää.

Tälläkin kertaa aika täällä tuntuu loppuvan kesken, vaikka vietin Filippiineillä ruhtinaallisesti yli kuukauden. Harvemmin sitä tuntee olonsa näin kaukana kotoa yhtä kotoisaksi kuin täällä. Ja kun sitä suurta rakkautta (tai hävyttömän rikasta naista) ei sattunut tulemaan vastaan, niin matka jatkuu. Tänne palaan kuitenkin vielä varmasti.


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Mannertenvälistä rakkautta, osa 1 (Alona Beach)

Filippiineissä on jotain hyvin erityistä. Matkan varrella olen tavannut monta tänne sydämensä kadottanutta eurooppalaista, jotka palaavat saarille aina kun vain pystyvät. Tai fiksuimmat ovat jo keksineet keinon jäädä tänne pysyvästi. Minulle tämä on vasta toinen visiitti, mutta tiedän jo nyt varmasti, ettei se jää viimeiseksi.



Sen tenhovoimaa on vaikea kiteyttää. Luonnollisesti maantieteellinen sijainti tekee ilmastosta miellyttävän lämpimän ja merellisessä ympäristössä raikas tuulenvire viilentää sitä eurooppalaisille sopivammaksi. Kylien ja kaupunkien katukuva on kiehtovan autenttista, infra siitä huolimatta aivan riittävän toimivaa. Suuret hotellit eivät pilaa maisemaa, mutta pieniä rantaravintoloita riittää tarjoamaan tuoreita meren antimia ja muita nautintoaineita. Maisemat ovat satumaisen kauniit värien kimaltaessa sinisen ja vihreän eri sävyissä saarten, korkeiden vuoristojen ja tulivuorten reunustaessa toisiaan.


Onneksi erilaisia matkaajia kiehtovat erilaiset kohteet, sillä muuten liika turismi saattaisi pilata Filippiinit. Toki massaturismia löytyy täältäkin, mutta se on luonteeltaan selkeästi vähemmän organisoitua kuin vaikka Thaimaassa. Aitoja koskemattomia paikkoja löytyy runsaasti ja harvat eurooppalaiset pakettimatkaajat pysyttelevät resorteissaan (tosin korealaisia vaeltaa sopuleina kaikkialla kompakteissa 30 hengen laumoissaan). Suurin osa matkaajista onkin itseni kaltaisia samanhenkisiä reissaajia, mikä luo viihtyisän letkeän tunnelman. Matkustamisen eteen pitää nähdä sopivasti vaivaa, sillä mitään ei ole paketoitu turisteille valmiiksi.

Reissareita auringonnousun aikaan paikallisessa jeepney'ssä.

Monipuolisen kulttuuriperimän ansiosta Filippiinit ovat saaneet paljon vaikutteita sekä espanjalaisilta että amerikkalaisilta. Yhteiskunta toimii monia Aasian maita länsimaisemmin ja reissaamista helpottaa huomattavasti ihmisten kielitaito. Periaatteessa lähes jokainen vuoristokylien mummoja myöten puhuu vähintään auttavaa, monet jopa hyvää englantia. Liikkuminen on myös suhteellisen turvallista, kunhan sopivasti käyttää omaa harkintaa. Pääsääntöisesti liikennevälineet jopa noudattavat aikatauluja.

Toimivaa paikallisliikennettä: bussi, tricycle ja jeepney.


Vastakohdat tunnetusti vetävät toisiaan puoleensa. Eurooppalaiset haluaisivat muuttaa tänne, filippiiniläiset puolestaan Eurooppaan. Valkoihoiset pyrkivät päivittämään nahkaansa auringossa, täällä kauppojen hyllyt pursuavat saippuoista lähtien erilaisista valkaisevia tuotteita. Paikalliset naiset haaveilevat länkkärimiehistä, jotka puolestaan tuntevat usein vetoa aasialaisia naisia kohtaan. Maailmassa vallitsee selkeästi epätasapaino, mistä seuraa molemminpuolista vetovoimaa.


We Are The World monikansallisessa kaveriporukassa.

Kaikkein parasta Filippiineillä ovatkin aidosti ystävälliset ja hymyilevät ihmiset, jotka saavat matkailijan tuntemaan itsensä aina tervetulleeksi! Yksinäisen matkaajan on todella helppo löytää uusia ystäviä reissareiden lisäksi myös paikallisista ihmisistä. Mahtavat filippiiniläiset ansaitsevatkin ihan oman erillisen blogipoustauksensa. (coming soon)

Auringonlaskufiilistelyä Boracaylta.