Onnellisuuden yksinkertainen kaava (San Francisco, 22.3.2011)

Matkani on kuin kolmen jakson minisarja, jonka jokaisessa osassa reissaamista koetaan eri näkökulmasta. Aluksi tutustutaan eksoottisiin aasialaisiin kulttuureihin, nauttia auringosta ja luodaan väljyyttä matkabudjettiin. Seuraavana kohteena ovat kaukaiset ”länsimaat”, joissa elämä on helppoa ja mukavaa, mutta lompakko joutuu laihdutuskuurille. Viimeisenä on parin kuukauden haastavampi etappi lattarimeiningillä maustettuna. Mitä enemmän näkee, sitä paremman kokonaiskuvan maailmanmenosta muodostaa. Kiireellä on onnellisuuteen käänteinen korrelaatio ja pienemmissä kaupungeissa eletään aina rennommin. Kiireettömyys lisää stressittömyyttä, jolloin ihmiset hymyilevät enemmän ja levittää siten ympärilleen hyvää fiilistä. 

Stressittömän Rikun taustalla elokuvissa käytettyjä maisemia Uudesta Seelannista.

Toki maidenkin välillä on eroja, australialaiset ja kiiwit (eli uusiseelantilaiset) ovat maineensa mukaisesti leppoisia kuin päiväuniltaan heräilevä koala. The Economist –lehden listauksen mukaan maailman parhaat paikat elää löytyvät Kanadasta (3 kaupunkia top5:ssa) ja Australiasta (4 top10:ssä), lisäksi top10:iin mahtuvat Wien (Itävalta), Auckland (Uusi-Seelanti) sekä listan kummajaisena Helsinki (sijalla 6). Uskoisin rennon elämänasenteen olevan näille kaupungeille yhdistävä tekijä. Ehkä suomalaisilla on kuitenkin liian heikko itsetunto myöntämään, että voisimme olla onnellisia. Eiköhän tuohon listaan ole taas kerran päässyt lipsahtamaan jokin tilastovirhe…(http://www.economist.com/blogs/gulliver/2011/02/liveability_ranking)

Paratiisi tuolla, jos haluat jäädä.

Monien eroavaisuuksien lisäksi Suomen ja Uuden Seelannin välillä löytyy yllättävän monia yhtäläisyyksiä. Pikkuvelikompleksi naapurimaan kanssa, ilmasto, luonnonläheisyys, urheiluhulluus, pieni väkiluku, taipumus runsaaseen oluen juontiin, jne. Tosin erojakin löytyy. Tärisevien paratiisisaarien monipuoliset maisemat ovat kuin suoraan fantasiamaailmasta pudonneita, joten luonnollisesti ”Lord of the Rings” elokuvat kuvattiin siellä (joiden ansiosta kuulemma saarten turismi lähes kaksinkertaistui). Kiiwit myös osaavat nauttia elämästään. Eipä siis ihme, että myös Paratiisi löytyy sieltä.

Tervetuloa aurinkoiseen keinokaupunkiin, kunhan osaat käyttäytyä.

Myös Kalifornia ja Los Angeles ovat kuuluisia rentoudestaan. Turistin kyykytys kuitenkin alkoi heti maahantulossa, eikä saanut oloa tuntumaan kovinkaan tervetulleeksi. Lisäksi tässä vapaaksi väitetyssä holhousyhteiskunnassa tuntuu kaikki olevan kielletty ”for your own safety” –tekosyyn varjolla, mikä kyllä nyppii itsenäistä matkailijaa. Kaupunki oli silti viihtyisämpi kuin odotin, vaikka olikin vaahterasiirapin tahmeasti teennäinen ja pinnallinen. Siellä kaikilla haaveena on olla jotain, sillä muuten ei ole mitään. Yllätyksenä joukkoliikenne toimi paljon odotuksia paremmin ja toisaalta inter-njet taas heikommin.

San Francisco puolestaan pakotti korjaamaan hieman käsityksiäni USA:sta ja todisti miten suuri merkitys kaupungilla on meininkiin. Frisco kutsuu omalla persoonallisuudellaan kaikkia viihtymään ja sen asukkaat ovat aitoja. Kumpuilevat kadut ovat pyöräilevälle turistille myrkkyä, mutta niillä aistii historian ja kulttuurin, eivätkä ne jätä mereltä puhaltavasta tuulesta huolimatta kylmäksi. Muutaman päivän tutustuminen jätti ruokahalun tulla tänne uudestaan.

Friscon katunäkymää noin vartin pyörämatkan (ylämäkeen) päässä keskustasta.

 

Onnellisuuden kaavan tunnistamisesta ei ole kuitenkaan iloa, jos sitä ei pysty tuomaan omaan elämäänsä. Tasapaino löytäminen rennon elämänasenteen ja työelämän vaativuuden välille tuntuu melkoisen mahdottomalta Graalin maljan etsimiseltä. Aiokin tuoda itselleni matkatuliaisena asenteen, jossa ei stressaa sellaisista asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Pienikin muutos oikeaan suuntaan muuttaa elämää pykälää onnellisemmaksi.

Kuvauskirahvin karvaita kokemuksia. (Paihia, 12.3.2011)

Riku jätti koneen auki, joten nyt pääsen kertomaan kaikille julmasta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelustani! Miten perkeleessä onnellinen ja lasten ihailema happymeal-lelu on päätynyt johonkin v**n repun sivutaskuun maapallon toiselle puolelle? Ei ole hei reilua joutua riistetyksi kaltaistensa seurasta ja mäkkäristä kylkiäisenä jonnekin Vallilaan… On muuten melko tylsää ja yksinäistä siellä.  

Ja sitku alkaa vähän kotiutua, niin se saa päähänsä suunnitella maailmanympärimatkaa. Voihan paviaanin pieru. Kysynpä vaan, mitä järkeä on vaihtaa viihtyisän kodin mukavuudet kylmään ja kovaan maailmaan? Pakata rinkkaan minimimäärä tarvikkeita ja nähdä suunnatonta vaivaa sullomalla muu omaisuus muuttolaatikoihin ympäri kaupunkia? No olisipa päässyt edes jonnekin tunkkaiseen laatikkoon ja Riku olisi voinut lähteä reissuunsa ihan itsekseen!

Voi strutsin muna... tästä on muuten todella pitkä matka maahan.

Mutta ei terve - jotenkin se sai älyttömän idean ottaa mut mukaan ”kuvauskirahviksi”. Mikä se muka on? Tuskin löytyy mistään eläinopuksesta tällaista työnkuvausta, onkohan edes laillista toimintaa. Kirahvilta ei todellakaan koskaan kysytty haluaako se lähteä mukaan. Kai niihin kuppaisiin lomakuviin olisi voinut pyytää jotain paikallisia julkisuudenkipeitä opossumeja maisemaa peittämään? Ne puskajuntit olisivat suostuneet messiin parin pähkinän palkkiolla ja kultivoitunut kirahvi olisi voinut pysyä kotona.

Oliko nyt ihan pakko haudata mut tänne China Beachin hiekkaan?

Näytänkö mä vuorikauriilta?

Sinne reissuun mut kuitenkin väkisin vietiin. Ja työolosuhteet ovat ihan Dantesta! Nyt toivottavasti joku perkeleen eläinaktivisti tai juristi lukee tätä, jotta saatais hieman kohtuullisuutta tähän toimintaan! Kai nyt muovisella lelukirahvillakin on jonkinlaiset oikeudet? Ei saatana se on aika karua ja varsinkin noloa mennä maailmalle repun sivutaskussa räpistellen - siinähän saa jonkun jalattoman sylipuudelin maineen. Vaadin vähintäänkin omat lentoliput, aurinkolasit ja viskiä! Tietenkään mitään palkkaa tästä hommasta ei makseta. Kuulemma ”pääsee ilmaiseksi katsomaan maailmaa”, mutta kun ei kiinnosta. Telkkarit on keksitty sen takia, ettei kirahvin tarvitse lähteä kuluttamaan kavioitaan nähdäkseen maailmaa.

Eipä niissä kuvauksissakaan ole paljoa järkeä käytetty. Onhan se törkeää laittaa kuvauskirahvin henki jatkuvasti alttiiksi joidenkin säälittävien facebook-kuvien takia? Hä? Tässä on joutunut täysin palkatta ilman vaarallisen työn lisää roikkumaan jyrkänteiden reunalla, ryömimään pimeisiin koloihin ja kaivautumaan hiekkaan (ihan sama kuinka kuuluisa biitsi, sitä s***nan hiekkaa löytää korvista, kavioista ja kalsareista vielä useiden viikkojenkin jälkeen).  Entä mitä jos tulee yllättävä tuulenpuuska tai joku kapinen kotka päättää napata välipalaksi? Ruuasta puheen ollen, nälässä on pidetty. Kerran sai keittoa ja syömäpuikot – ja niitä oli muuten aivan p***leen vaikea käyttää ilman käsiä!

Syö nyt siinä sitten jotain keittolounasta.

Ei ollut kivaa tämä. Au.

Ei ole hei naurun asia tämä. Työsopimusta ei ole ja silti siitä puuttuu kaikki maininnat esimerkiksi terveydenhuollosta ja vakuutuksista - hammashoidosta on turha edes puhua. Homma ei ole helppoa ja onnettomuuksia sattuu, kovissa paikoissa on oltu ja koipia katkottu. Vietiinkö edes silloin lääkäriin tai edes jonnekin v**n ensiapuun? No ei TOD. Vähän pikaliimaa ja laastaria, sitten säälimättömästi takaisin hommiin! Jos tämä ei ole kirahvin törkeää hyväksikäyttöä, niin mikä sitten on?

Voi jumankauta mä haluan kotiin seuraavalla lennolla! Pliis luuserit, hoitakaa mut pois täältä. Nopeasti nyt kun ei ole kaula sentään vielä katkennut!