Onnellisuuden yksinkertainen kaava (San Francisco, 22.3.2011)

Matkani on kuin kolmen jakson minisarja, jonka jokaisessa osassa reissaamista koetaan eri näkökulmasta. Aluksi tutustutaan eksoottisiin aasialaisiin kulttuureihin, nauttia auringosta ja luodaan väljyyttä matkabudjettiin. Seuraavana kohteena ovat kaukaiset ”länsimaat”, joissa elämä on helppoa ja mukavaa, mutta lompakko joutuu laihdutuskuurille. Viimeisenä on parin kuukauden haastavampi etappi lattarimeiningillä maustettuna. Mitä enemmän näkee, sitä paremman kokonaiskuvan maailmanmenosta muodostaa. Kiireellä on onnellisuuteen käänteinen korrelaatio ja pienemmissä kaupungeissa eletään aina rennommin. Kiireettömyys lisää stressittömyyttä, jolloin ihmiset hymyilevät enemmän ja levittää siten ympärilleen hyvää fiilistä. 

Stressittömän Rikun taustalla elokuvissa käytettyjä maisemia Uudesta Seelannista.

Toki maidenkin välillä on eroja, australialaiset ja kiiwit (eli uusiseelantilaiset) ovat maineensa mukaisesti leppoisia kuin päiväuniltaan heräilevä koala. The Economist –lehden listauksen mukaan maailman parhaat paikat elää löytyvät Kanadasta (3 kaupunkia top5:ssa) ja Australiasta (4 top10:ssä), lisäksi top10:iin mahtuvat Wien (Itävalta), Auckland (Uusi-Seelanti) sekä listan kummajaisena Helsinki (sijalla 6). Uskoisin rennon elämänasenteen olevan näille kaupungeille yhdistävä tekijä. Ehkä suomalaisilla on kuitenkin liian heikko itsetunto myöntämään, että voisimme olla onnellisia. Eiköhän tuohon listaan ole taas kerran päässyt lipsahtamaan jokin tilastovirhe…(http://www.economist.com/blogs/gulliver/2011/02/liveability_ranking)

Paratiisi tuolla, jos haluat jäädä.

Monien eroavaisuuksien lisäksi Suomen ja Uuden Seelannin välillä löytyy yllättävän monia yhtäläisyyksiä. Pikkuvelikompleksi naapurimaan kanssa, ilmasto, luonnonläheisyys, urheiluhulluus, pieni väkiluku, taipumus runsaaseen oluen juontiin, jne. Tosin erojakin löytyy. Tärisevien paratiisisaarien monipuoliset maisemat ovat kuin suoraan fantasiamaailmasta pudonneita, joten luonnollisesti ”Lord of the Rings” elokuvat kuvattiin siellä (joiden ansiosta kuulemma saarten turismi lähes kaksinkertaistui). Kiiwit myös osaavat nauttia elämästään. Eipä siis ihme, että myös Paratiisi löytyy sieltä.

Tervetuloa aurinkoiseen keinokaupunkiin, kunhan osaat käyttäytyä.

Myös Kalifornia ja Los Angeles ovat kuuluisia rentoudestaan. Turistin kyykytys kuitenkin alkoi heti maahantulossa, eikä saanut oloa tuntumaan kovinkaan tervetulleeksi. Lisäksi tässä vapaaksi väitetyssä holhousyhteiskunnassa tuntuu kaikki olevan kielletty ”for your own safety” –tekosyyn varjolla, mikä kyllä nyppii itsenäistä matkailijaa. Kaupunki oli silti viihtyisämpi kuin odotin, vaikka olikin vaahterasiirapin tahmeasti teennäinen ja pinnallinen. Siellä kaikilla haaveena on olla jotain, sillä muuten ei ole mitään. Yllätyksenä joukkoliikenne toimi paljon odotuksia paremmin ja toisaalta inter-njet taas heikommin.

San Francisco puolestaan pakotti korjaamaan hieman käsityksiäni USA:sta ja todisti miten suuri merkitys kaupungilla on meininkiin. Frisco kutsuu omalla persoonallisuudellaan kaikkia viihtymään ja sen asukkaat ovat aitoja. Kumpuilevat kadut ovat pyöräilevälle turistille myrkkyä, mutta niillä aistii historian ja kulttuurin, eivätkä ne jätä mereltä puhaltavasta tuulesta huolimatta kylmäksi. Muutaman päivän tutustuminen jätti ruokahalun tulla tänne uudestaan.

Friscon katunäkymää noin vartin pyörämatkan (ylämäkeen) päässä keskustasta.

 

Onnellisuuden kaavan tunnistamisesta ei ole kuitenkaan iloa, jos sitä ei pysty tuomaan omaan elämäänsä. Tasapaino löytäminen rennon elämänasenteen ja työelämän vaativuuden välille tuntuu melkoisen mahdottomalta Graalin maljan etsimiseltä. Aiokin tuoda itselleni matkatuliaisena asenteen, jossa ei stressaa sellaisista asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Pienikin muutos oikeaan suuntaan muuttaa elämää pykälää onnellisemmaksi.