 |
| Vietnamilainen vessa. |
Seitsemän tunnin lento Manilasta Sydney’in ylitti muutaman aikavyöhykkeen lisäksi näkymättömän, vaikkakin konkreettisen kynnyksen. Vajaan kolmen kuukauden matkailu Aasiassa oli kiehtovaa ja avartavaa, mutta siirtyminen länsimaiselle mukavuusalueelle tuntui kuin kotiinpaluulta. Kovanahkaisten reppureissareiden kirjoittamaton mantra vaikuttaisi olevan kurjuuden maksimointi, joten taidan polttaa uskottavuuteni travellerina myöntäessäni nauttivani mukavuuksista. Mutta jos tämä on hinta aina tasaisella paineella kastelevasta lämpimästä suihkusta ja ymmärrettävästi järjestäytyneestä joukkoliikenteestä, niin menköön. Toisaalta reissaamisessa nauttii todistaessaan selviävänsä haastavimmissakin olosuhteissa, oppiessaan itsestään uusia piirteitä ja kasvattaessaan itseluottamustaan.
Sydney on varsin mukava (vaikkakin törkeän kallis) paikka ihmisen olla ja elää. Kuitenkin ihmiset ja yhteiskunta ovat täällä paljon etäisempiä kuin Aasiassa. Kaikkien elämä vaikuttaa niin kiireiseltä, ettei siinä ole tilaa muille kuin läheisimmille ihmisille.
Kontrasti elintasojen välillä korostaa myös muita kulttuurieroja. Yleisesti varakkaammassa valtiossa kokee olonsa turvalliseksi, vaikka toki täälläkin on rikollisuutta, myrkyllisiä hämähäkkejä ja luonnonmullistuksia. Ehkä Aasiassa keskimäärin jokainen kadunmies yritti kekseliäisyydellään ansaita muutaman ylimääräisen dollarin, mutta peruselintason turvaavassa yhteiskunnassa samanlaista tarvetta ei ole. Varallisuuden luoma mahdollisuus olla rehellinen ei silti muuta ihmisluontoa. Puhtaimmillaan sen näkee lasten käyttäytymisestä. Oli kyseessä sitten vietnamilaisen vuoristokylän tenava tai Sydney’ssä asuvan suomalaisperheen taapero, niin heidän maailmankatsomuksensa on hyvin samanlainen. Ensin kiinnostavat kuralätäköt ja muurahaiset, hieman myöhemmin leikitään hippaa ja heitellään kivillä liikennemerkkejä. Kulttuuri muokkaa vähitellen käyttäytymistä ympäröivän kulttuurin asettamaan muottiin.
 |
| Henkistä ja rahallista tukea. |
Varakkuudesta riippumatta kaikki ihmiset ovat mitättömän pieniä luonnonvoimien edessä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen Uudessa Seelannissa joutunut näin lähelle kollektiivista surua ja siitä selviämistä, kun vaihtoehtoa ei ole. Ensijärkytyksen jälkeen kaikki jatkavat elämäänsä normaalisti, vaikka ehkä lasin pinnan värähtelyä kahvilassa tuijotetaankin aiempaa epäluuloisemmin. Vaikka yleisesti länsimaalaiset ovat köyhien Aasian maiden asukkaita itsekkäämpiä, niin tuskin mikään yhdistää kansakuntaa väkevämmin kuin yhteinen tragedia, tukea maanjäristyksen kerätään kaikkialla.
Tietysti varakkaammalla valtiolla on aivan erilaiset resurssit kohdata tällaisia katastrofeja. Pelastusjoukkoja saadaan paikalle nopeasti, kodittomaksi jääneet siirretään asumaan muihin kaupunkeihin, tiedotus kaikista järjestelyistä toimii tehokkaasti. Lähes jokaisella kiiwillä tuntuu olevan ystäviä tai sukulaisia, joiden elämän järistys on ravistanut pois raiteiltaan. Tähän on vaikea samaistua, vaikka itse olinkin vain muutaman päivän päässä tuhoutuneeseen kaupunkiin matkustamisesta, kun omakohtaisesti suurin haitta oli paluulennon siirtäminen toiseen kaupunkiin ja siitä seurannut muutaman sadan dollarin kustannus. Pienestä maaperän heilahtelusta huolimatta matka jatkuu huomenna eteläsaarelle, sillä tämän kauemmaksi en fyysisesti ennen avaruusmatkailun yleistymistä pääse Suomessa vietettävistä Tuksun hääjuhlista.
 |
| Kuvassa Christchurchin CTV-building ennen ja jälkeen. |
Sydney on varsin mukava (vaikkakin törkeän kallis) paikka ihmisen olla ja elää. Kuitenkin ihmiset ja yhteiskunta ovat täällä paljon etäisempiä kuin Aasiassa. Kaikkien elämä vaikuttaa niin kiireiseltä, ettei siinä ole tilaa muille kuin läheisimmille ihmisille. 
Kontrasti elintasojen välillä korostaa myös muita kulttuurieroja. Yleisesti varakkaammassa valtiossa kokee olonsa turvalliseksi, vaikka toki täälläkin on rikollisuutta, myrkyllisiä hämähäkkejä ja luonnonmullistuksia. Ehkä Aasiassa keskimäärin jokainen kadunmies yritti kekseliäisyydellään ansaita muutaman ylimääräisen dollarin, mutta peruselintason turvaavassa yhteiskunnassa samanlaista tarvetta ei ole. Varallisuuden luoma mahdollisuus olla rehellinen ei silti muuta ihmisluontoa. Puhtaimmillaan sen näkee lasten käyttäytymisestä. Oli kyseessä sitten vietnamilaisen vuoristokylän tenava tai Sydney’ssä asuvan suomalaisperheen taapero, niin heidän maailmankatsomuksensa on hyvin samanlainen. Ensin kiinnostavat kuralätäköt ja muurahaiset, hieman myöhemmin leikitään hippaa ja heitellään kivillä liikennemerkkejä. Kulttuuri muokkaa vähitellen käyttäytymistä ympäröivän kulttuurin asettamaan muottiin.
Tietysti varakkaammalla valtiolla on aivan erilaiset resurssit kohdata tällaisia katastrofeja. Pelastusjoukkoja saadaan paikalle nopeasti, kodittomaksi jääneet siirretään asumaan muihin kaupunkeihin, tiedotus kaikista järjestelyistä toimii tehokkaasti. Lähes jokaisella kiiwillä tuntuu olevan ystäviä tai sukulaisia, joiden elämän järistys on ravistanut pois raiteiltaan. Tähän on vaikea samaistua, vaikka itse olinkin vain muutaman päivän päässä tuhoutuneeseen kaupunkiin matkustamisesta, kun omakohtaisesti suurin haitta oli paluulennon siirtäminen toiseen kaupunkiin ja siitä seurannut muutaman sadan dollarin kustannus. Pienestä maaperän heilahtelusta huolimatta matka jatkuu huomenna eteläsaarelle, sillä tämän kauemmaksi en fyysisesti ennen avaruusmatkailun yleistymistä pääse Suomessa vietettävistä Tuksun hääjuhlista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti