Kadonneen miljonääriäidin metsästys (Marbella, 22.11.2010)

Nyt harmittaa, kun ei ole tullut seurattua Nelosen miljonääriäitejä. En tunnistaisi, jos sellainen kävelisi vastaan, vaikka täällähän ne Marbellassa samoja katuja kanssani kuluttavat. Nyt olisikin oiva tilaisuus turvata päättymätön sapatti nappaamalla rikkaan vaimon itselleen. Eikös se toinen niistä ole vieläpä leskirouva? 

Ensimmäisenä haasteena on kehitellä oikeanlainen tätejä houkutteleva hunaja, joka houkuttelisi heidät esiin kartanoistaan. Mikä voisi tepsiä? Ehkä sellainen löytyisi heidän miljonääriytymisensä metamorfoosia edeltäneistä vaikuttimista… Tunnetusti tällä urbaanien kauniiden naisten alaryhmällä on tapana päivystää trendikkäissä yökerhoissa käsilaukussaan päivitetty versio kaupunkien rikkaimpien poikamiesten katalogista - jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei tämä ole minun juttuni. Suunnitelmani on vedota heidän kullatun kuorensa alla kyteviin alkuperäisten viettien rippeisiin.

Ensimmäinen yritys. Näen kadunkulmassa Marokosta soutaneen kaupustelijan esittelevän viltin päällä inventaariotaan. Saan ajatuksen ja ostan muutaman värillisen lasiesineen sekä painavalta vaikuttavan marmorisen istuvan elefantin. Norsun kivinen takamus osoittautuukin loistavaksi työkaluksi lasin murskaamiseen. Jatkan kunnes minulla on kassassa vakuuttava määrä pieniä värillisiä lasinsiruja. Jep, kyllä nämä ainakin aitojen 2 euron aurinkolasien läpi näyttävät jalokiviltä… Valitsen sopivan paikan tärkeimmän ostoskadun varrelta ja kylvän välkehtivän timanttipolun houkuttelemaan miljonääriäitejä suoraan syliini. Kahden tunnin odottelun jälkeen myönnän, ettei tämä ollut kovinkaan tehokas keino.

Seuraavaksi kokeilen käänteistä sukupuoliroolitusta ja asetan itseni syötiksi. Investoin tähän yritykseen nyt tosissani, paikallinen Stockmann eli El Corte Inglés on mainio mesta varustautumiseen. Sovitan päälleni täydellisen trendikkään Ralph Lauren kokonaisuuden, jota täydennetään Guccin laseilla. Hetken mielijohteesta hankin myös ”yleensä ajan Ferrarilla” puskuritarran ja kiinnitän sen alakerrasta vuokraamani golf-auton kylkeen. Lähden kruisailemaan arrogantin oloisesti useita kilometrejä rantaviivaa myötäilevälle Paseo Maritimolle. Toisinaan pysähdyn rannassa ikuisesti ankkuroitujen huvijahtien eteen kärryyni omistajamaisesti nojaillen. Iltapäivän paahteessa pinkki aurinkolippani pääsee oikeuksiinsa, kun väistelen kävelytiellä parhaani mukaan kävelyllertäviä turisteja ja asustuksensa jatkona pikkukoiria ulkoiluttavia wannabe-miljonäärejä. Se on yllättävän hankalaa cava-lasi toisessa ja sikari toisessa kädessä.

Viimein kulkupelini akku hyytyy ja parkkeeraan rantakahvilan eteen. Kävipä tuuri, sillä sisäänheittäjän mukaan juuri tässä paikassa on Espanjan parhaat katkaravut eli gambat. En kuitenkaan ehdi jäädä niillä herkuttelemaan, sillä näen kuvausryhmän saapuvan rantabulevardille. Mahtavaa, siellähän ovat Nina ja Maria! Yritän päästä lähemmäksi, mutta olen auttamattomasti myöhässä ja jään kuvauksia seuraavan nimikirjoituksia jahtaavan ihmismassan blokkaamaksi. Ohikiitävän hetken kuvittelen haistavani Marian parfyymin huumaavan tuoksun ja kuulevani Ninan heleän naurahduksen. Juuri nyt vaikuttaisi pahasti siltä, etten tätä lähemmäksi kullattua tulevaisuuttani pääse – mutta onneksi minulla on kuitenkin vielä muutama päivä jäljellä Marbellassa.

Yleisökilpailu: Parhaita miljonääriäidin nappausvinkkejä saa ehdottaa tähän blogiin. Paras (kaappaukseen johtanut) vinkki palkitaan 5% osuudella tulevasta miljoonaomaisuudestani!