sunnuntai 21. marraskuuta 2010

yleistä lukijoille.


Niin kovin monet matka-blogit muistuttavat toisiaan. Ne ovat lähinnä kirjoittajaa itseään lämmittävien matkamuistojen kirjaamista päiväkirjamaiseen tarinaan, joita tehostetaan epäsuomalaista valoa hohtavilla matkakuvilla kateutta herättävistä paikoista. Valitettavasti niiden kiinnostavuus himmenee, jos lukija ei ole itse sattunut olemaan paikalla. Haluan olla erilainen. En aio vältellä kateuden herättämistä, mutta blogini tavoitteena on muutoin erottua joukosta kuin tyhjä rutistettu kaljatölkki koskemattomalta valkealta paratiisirannalta. 

Pyrin poimimaan kohtaamistani kulttuureista syvempään pohdiskeluun pikantteja yksityiskohtia, jotka kuitenkin jollakin veikeällä tavalla linkittyvät matkani etenemiseen. Aihevalinnat ja niiden käsittelytapa avaavat ikkunoita, joista pääset tirkistelemään henkisen matkani etenemistä. Toivottavasti viihdyt tekstieni parissa ja pääset näin osallistumaan elämäni seikkailuun. Blogini on kirjoitettu luettavaksi.

Varoitus lukijalle: Kirjoitukset saattavat epähuomiossa sisältää toisinaan ihan oikeitakin ajatuksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti