Yleisesti jokainen on Vietnamissa oman onnensa seppä, mutta valitettavasti järjestelmä on vahvasti kansaa polarisoiva. Suurin osa on hyvin köyhää ilman toivoa paremmasta, kun vastaavasti rikkaat ovat todella äveriäitä jopa suomalaisella mittapuulla. Jos sattuu saamaan oikeanlaisen viran valtiolta, niin joulu on joka kuukausi. Ainakin arvokkaita ruskeisiin kirjekuoriin paketoitua lahjoja saapuu tasaisena virtana ilman, että tarvitsee tehdä mitään. Suurin osa ihmisistä tekee kuitenkin rajusti töitä elättäen itsensä omalla mikroyrityksellään, jollaisia kaikki katujen varret ovat täynnä. Yleensä he asuvat saman liikkeen takahuoneessa, jonka etuosa aukeaa koko päivän ajaksi suoraan kadulle asiakkaita houkuttelemaan. Erikoisliikkeitä löytyy kioskeista kassakaappikauppoihin, koskaan ei voi tietää mitä seuraavan kulman takaa vastaan tulee.
Pääsin näkemään rikkaiden ja etuoikeutettujen elämää läheltä isäntäperheeni saamien kyläilykutsujen siivellä. Kun Vietnamissa menestyy, niin se pitää tietenkin näyttää kaikille mahdollisimman kalliin rannekellon, auton tai muun vastaavan näkyvän luksustuotteen muodossa. Perheen varallisuudesta sai jonkinlaisen käsityksen, kun ystäväni näytti valokuvia lapsestaan, joka sattui seisomaan heidän kotitakkansa edessä. Isäntämme ihastuivat välittömästi Nunnauunin kalleimpaan malliin ja halusivat tilata sellaisen heti itselleen - vaikka päälle tulisi rahtikustannukset ja todennäköisesti myös rakennusmiehen lennättäminen Suomesta sitä kokoamaan. Sopivan savupiipun puuttuminenkin oli sivuseikka, sillä kyseessä oli vahvasti statustuote. Kun takkaa oli aikansa ihasteltu, kerroimme suunnittelevamme seuraavana päivänä retkeä 3h ajomatkan päässä olevalle Halong Baylle. Isäntä ilmoitti ilman keskustelua yksityiskuljettajansa ajavan meidät sinne ja lisäksi hän järjesti noin 100 hengen turistiveneen meille yksityiskäyttöön… Normaaliretki olisi ollut ehkä hauskempi, mutta tarjouksesta olisi ollut todella epäkohteliasta kieltäytyä. Niinpä suomalaisia sitten nolotti irtautua satamasta tyhjässä laivassa, kun muut turistit vielä jonottivat laiturilla.
Harvoilla kuitenkin menee näin hyvin ja pakkotilanteissa ihmisistä tulee neuvokkaita. Vietnamilaisten lähihistoria on kohtuuttoman rankka ja vain tämän kansakunnan sitkeä yrittelijäisyys on nostanut talouden aina uudelleen kasvuun. Oiva esimerkki selviytymisestä on Hanoin keskustassa vaakansa kanssa päivystävä vanha nainen, joka saa elantonsa punnitsemalla ohikulkevia ihmisiä. Tietysti, mitäs muutakaan tekisit, jos omistaisit vaa’an? Kaupan päälle sai toki lisäksi ennustuksen. Markkinatalouden voimat saattavat pian ajaa vaakamummon ahdinkoon, sillä muutaman korttelin päässä vastaan tuli kevyttä digitaalivaakaa mukanaan kantava nuorempi nainen, jolla punnituksen lisäksi palvelupakettiin kuului myös esim verenpaineen mittaaminen. Ennustuksia tuskin uudempikaan teknologia kuitenkaan pystyy suoltamaan. 
Kaikkea ei saa rahalla ja joissain asioissa kaikki ovat tasa-arvoisia. Rikkaat ja köyhät joutuvat kärsimään samoista saasteista ja liikenneruuhkista, minkä takia en välttämättä haluaisi olla edes yläluokkainen Hanoilainen. Pohjoismaiseen havumetsän tuoksuun tottunut nenäni kiittikin raikkaampaan ilmastoon siirtymisestä, sillä Vietnamin pääkaupungista lähdettyä koko alkumatkan vaivannut nuha katosi kuin seteli virkamiehen taskuun. Nyt voin taas hengittää syvään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti